On helppoa ajatella, että vyön pääasiallisena tehtävänä on estää housujen putoaminen, mutta se on historiassa palvellut monia tarkoituksia. Vyöt ovat kuuluneet molempien sukupuolten käyttöesineisiin, ja niitä on alettu käyttämään jo 5000 vuotta sitten, todennäköisesti aikaisemminkin. On oikeudenmukaista olettaa, että sen toimintatarkoitus oli vyölle ominaisen tarkoituksen mukainen, mutta sen käyttö perustui enemmänkin tarpeelle kantaa erilaisia hyödykkeitä vaivattomasti mukana, eikä vain housujen kannattamisen tarpeeseen. Vyöt ovat olleet pääasiassa sotilaallisissa, sekä käsityöläisten piireissä, tarpeellisia vaatekappaleita, jo ennen 1900-lukua. Kaikkien vaatekappaleitten lailla, ennemmin, tai myöhemmin, esteettisyys alkaa kuitenkin näyttelemään tärkeää osaa.
Vyön nykyaikainen käyttötarkoitus alkoi muotoutua 1900-luvun alkupuolella, kun housujen vyötärölinja putosi alemmalle tasolle kehossa, ja housuihin ilmestyivät silmukat, jotka kiinnittivät vyöt oikealle kohdalle. Ennen sitä, olkaimet (henkselit), olivat yleisempiä apuvälineitä, ehkäisemään huonosti räätälöityjä housuja maan vetovoiman vaikutukselta. Nykyään löytyy jo esimerkkejä siitä, että vyön tehtävä housujen kannattimena, näyttää merkityksettömältä, kuten housutrendi, jossa housut roikkuvat puolessa välissä takapuolta, eikä vyö täytä millään tavalla tehtäväänsä, housujen kannattajana. Voidaan siis luotettavasti olettaa, että estetiikka on vyön ensisijainen tarkoitus. On helppoa rutiininomaisesti todeta, että vyön paikka on olla vyötäröllä, mutta totuus ei ole niin yksinkertainen. Vyön paikka kehossamme vaihtelee muotivirtauksien mukaan. 1900-luvun toisella puoliskolla, on vyötärölle annettu paikanmääritys, luultavasti tarkempi, kuin myöhempinä aikoina, mutta se on sijoitettu, tai tullaan sijoittamaan, niin ylemmäs, kuin alemmas, oikeaan vyötärölinjaan verrattuna.
Kuten aiemmin mainittu, hihnan ensisijainen tarkoitus, muinaisessa historiassa, on ollut kannattaa erilaisia esineitä, pusseja, aseita, rahaa jne. Mutta suuressa määrin, sillä on ollut myös esteettinen tarkoitus, ja se oli korostaa vyötäröä, joka todennäköisesti oli melko luonnollista, koska historiallisia vöitä käytettiin takkien päällä, eikä housuissa. Niitä käytettiin lähinnä sotilaspuvuissa, tai käsityöläisten vaatteissa. Sotilaallinen esteettisyys meni jopa niin pitkälle, että vöitä kiristettiin siksi, että saatiin sotilaat näyttämään fyysisesti voimakkaammilta, ja kurinalaisemmilta (vatsa supistui, joka rehellisesti sanottuna, on varmasti ollut haitallista heidän taistelukyvylleen) Siitä huolimatta, mitä ajattelet asiasta, tämä järjetön tapa on itse asiassa seurannut ihmisyyden myötä, aina näihin, moderneihin aikoihin saakka.