10

Keltainen vuodenaika on pian täällä ja Tieroom haluaa tietenkin kantaa oman kortensa pääsiäiskoristeluun. Kaikki kunnia virpomisoksille, tipuille ja pupuille, mutta tahdomme esitellä myös solmiovärjätyt pääsiäismunat - ehdottomasti aliarvioitu ja liian vähän käytetty koristelumenetelmä näin pääsiäisen aikoihin.

Meillä on etuoikeus olla värikkäiden solmioiden ympäröiminä päivittäin, joten upeiden silkkiluomusten hyödyntäminen myös pääsiäisaskartelussa ei vaatinut paljoa. Kysymys oli lähinnä siitä, kuinka toimia. Pienen tutkiskelun ja kokeilujen jälkeen onnisti ja siitä voit lukea seuraavaksi.

1

Ohje solmiomaalattuun pääsiäismunaan:

  • Kananmuna
  • Silkkisolmioita tai silkkitaskuliinoja (puuvilla, villa tai polyesteri eivät käy)
  • Sakset
  • Ohut puuvillakangas (kevyt, vaalea/mieluiten valkoinen kangas)
  • Väritön naru
  • Kattila
  • Vettä ja valkoviinietikkaa (n.1 osa etikkaa, 4 osaa vettä)

Lisäksi tarvitset luultavasti myös...

  • Kokeilunhalua
  • Pitkäjänteisyyttä
  • Tarkkuutta
  • Kyvyn kestää myös mahdollinen epäonnistuminen

7

Huomioitavaa

Parasta jälkeä syntyy voimakkailla ja tummilla väreillä sekä selkeillä ja hauskoilla kuvioilla - värit eivät näy pääsiäismunissa läheskään yhtä voimakkaina kuin silkillä, joten emme suosittele käytettäväksi vaaleita solmioita. Kirpputorit ja second hand- liikkeet lienevät oivallisia vierailupaikkoja tätä projektia ajatellen, sillä niistä on todella suuri mahdollisuus löytää edullisesti hauskoja ja värikkäitä kuoseja. Useimmat kuoseista, joita et välttämättä koskaan valitsisi puvun kanssa käytettäväksi, sopivat ehdottomasti tähän pääsiäisaskarteluun.

Tee näin:

1.Pura solmio! Pura suuri ommel solmion takaa ja poista välimateriaali (materiaali, joka silkin sisässä antaa tukea sekä määrittelee solmion paksuuden ja taipuisuuden). Levitä tämän jälkeen solmiokangas liinaksi.

2. Mittaa ja leikkaa kankaasta sopivan suuria palasia, jotka peittävät kananmunan niin, että tilaa jää hieman myös narun solmimiselle. Hyväksi havaittua palaa voit käyttää mallina, jotta kangas riittää mahdollisimman moneen pääsiäismunaan. Huomaa kuitenkin, että kananmunat voivat olla erikokoisia :)

3. Tiukasti vastakkain! Huolehdi siitä, että kankaan “etupuoli” on käännettynä kananmunaan päin. Laita kangas kananmunaa vasten tiukasti ja katso, että taitoksia tulee mahdollisimman vähän. Muista olla varovainen - kananmunat ovat hauraita ja niitä helposti käsittelee liian kovakouraisesti. Tärkeintä on saada tiukka paketti mahdollisimman vähillä kangastaitoksilla, jolloin kuvioiden siirto solmioilta kananmunan kuorelle onnistuu parhaiten.

2

4.Solmi kiinni! Kun kangas on saatu tiukasti kananmunan ympärille, on aika solmia paketti kiinni narulla. Tässä työvaiheessa on haastetta, joten tarvitset kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Tee solmuvaihe mieluusti kaverin kanssa yhdessä - täten kaikki on myös hauskempaa. Kohtiin, joissa kangas on löysällä tai joissa on taitoksia, väri tulee tarttumaan suttuisesti vesivärin tavoin - toisaalta myös se voi olla siistin näköistä.

4

5.Pintakerros. Mittaa ja leikkaa ohut, vaalea puuvillakangas palasiksi, jotka peittävät aiemmin tekemäsi paketit - kiinnitä myös nämä kangaspalat narulla solmien. Tiukkuus on tässäkin kerroksessa tärkeää - mitä tiukempi, sen paremmin väri solmiosta siirtyy kananmunan kuorelle.

5

6.Keittäminen. Aseta valmiit kananmunapaketit varovasti kattilaan, kaada päälle vettä niin, että kananmunat peittyvät. Lisää etikka. Kuumenna vesi ja anna kiehua 20 minuuttia.

6

7.Valmiiksi keitetyt. Nosta kananmunat pois kattilasta ja anna niiden jäähtyä pyyheliinan tai talouspaperin päällä. Sisätiloissa jäähtyminen kestää noin 1-2 tuntia. Odottavan aika on pitkä, mutta se palkitaan. Nykypäivän stressaavassa ja kärsimättömässä yhteiskunnassa tekee tahaton odottaminen välillä ihan hyvää. Mikäli et millään malta odottaa, voit toki nostaa pääsiäismunat ulos, jolloin jäähtymisprosessi nopeutuu.

8

8.Paketin avaaminen. Vihdoinkin! Poista varovasti molemmat kangaskerrokset, virheet anteeksiantavalla asenteella, ja nauti luomuksista. Ehkä joku pääsiäismunista ei värjäytynyt tasaisesti tai joku munista jäi haaleanväriseksi, sillä tämä menetelmä ei ole helppo. Luultavasti kuitenkin sinulla on käsissäsi upeimmat pääsiäismunat, joita koskaan aiemmin olet itse tehnyt. Mitä ikinä teetkin - älä syö näitä pääsiäismunia murheeseen - 20 minuuttia keitetty kananmuna ei taida maistua edes kovaksi keitettyjen munien ystävälle. Toivottavasti olette tyytyväisiä omiin luomuksiinne. Me olemme tyytyväisiä omiimme - potkua kokeilulle antoi se, että pääsiäismunamme antoivat hieman esimakua tulevasta silkkikokoelmasta. Toivotamme teille rentouttavaa tai tapahtumarikasta pääsiäistä, kullekin oman toiveensa mukaisesti.

9

Iloista pääsiäistä toivoo Tieroom